31.07.2010
MATTI JA TEPPO LAURI TÄHKÄN YLLÄTYSVIERAINA
Turun DBTL-festarissa koettiin perjantaina hurmoksellisia hetkiä, kun illan Pääteltan viimeisenä esiintyjänä kansaa villinnyt Lauri Tähkä sai lavavieraikseen Matin ja Tepon. "Hetkeksi en sulle rupia" -kappaleeseen liittyneet turkulaisveljekset komppasivat kappaleessa antaumuksella Elonkerjuuta ja saivat yleisön liekkeihin. Hetkeä aiemmin Matti Ruohonen oli omassa esiintymisessään hehkuttanut Tähkän tulevaa vetoa ja yhteisshow huipensi tuvantäyteisen perjantai-illan.
Myös Paula Koivuniemi saa lauantai-illan päättävään esiintymiseensä duettoseuralaisen. Uniklubin laulaja Jussi Selon vierailu "Rakkautta ja piikkilankaa" -kappaleessa on varmistunut ja Paula yhtyeineen esittää kyseisen kappaleen ensimmäistä kertaa livenä.
Tänään laiturilauantaina lavoilla nähdään mm. Dingo, Jukka Poika, Korroosio, Marja Tyrni, Egotrippi ja Teddy & The Tigers.
