28.07.2011
W.A.S.P. SUOMEEN MINIKIERTUEELLE
Yhdysvaltalainen W.A.S.P. saapuu kuluvalla viikolla Suomeen neljän keikan minikiertueelle. Laulaja Blackie Lawlessin tiukasti johtama yhtye shokeerasi alkuaikoinaan niin sanoituksillaan kuin rekvisiitallaankin, mutta on sittemmin siirtynyt tavanomaisemman, joskin raskaanpuoleisen rockin suuntaan. Yhtye on perustettu vuonna 1982 ja julkaisi ensimmäisen levynsä paria vuotta myöhemmin.
Yhtye nauttii Suomessa suurta suosiota ja on vieraillut maassamme useaan otteeseen. Eräänlainen comeback-kiertue vuonna 2004 yllätti suosiollaan niin järjestäjät kuin yhtyeen itsensäkin - salit myytiin loppuun ja hurmos oli käsinkosketeltava.
W.A.S.P. esiintyy Suomessa tällä erää neljän keikan verran. Keikkapaikat ovat:
ke 27.7. Helsinki (Apollo)
to 28.7. Turku (DBTL, www.dbtl.fi) - myös Stam1na ja Kilpi. Liput 30e. K18
pe 29.7. Kuopio (Rock Cock)
la 30.7. Rauma (Unaja Open Air)
Turun esiintyminen tapahtuu DBTL:in Pääteltassa ja samassa tilaisuudessa esiintyvät myös Stam1na ja Kilpi. DBTL:in torstai-illan täydentää Apollo Live Clubissa puolilta öin akustisesti esiintyvä The 69 Eyes.
www.waspnation.com
DBTL -tiedotus/Kari Rantala
Paavo Nurmen puistotie 11
20810 Turku
tel. 02-253 6010, 0400-820 701
fax 02-253 6031, press@dbtl.fi
******************************************
Down By The Laituri -kaupunkifestivaali
******************************************
Down By The Laituri -kaupunkifestivaali
26.7. - 31.7. 2011, Turku www.dbtl.fi
******************************************
